Safariautoissa lähinnä seistiin puistoajojen aikana, kun avatusta kattoluukusta sai kivasti pään ulos jolloin maisemia pystyi katselemaan ja kuvaamaan paremmin kuin vain ikkunasta. Matkamme jatkui hitaasti Tarangiren syvyyksiin, jossa seeprat, kaikenlaiset antiloopit ja gasellit, kirahvit, pahkasiat, vihermarakatit, valtavat strutsit, korppikotkat ja monet uskomattoman värikkäät pikkulinnut vilahtelivat ajamamme kapean hiekkatien varsilla.

Sitten saavuimme lodgelle, joka oli erityisin kaikista niistä joissa matkan aikana kävimme. Varsinaisessa rakennuksessa olivat vain ravintola- ja oleskelutilat, ja niissäkään ei ollut joka puolella seiniä, vaan pelkällä verkolla suojattiin ne tilat öisiltä malariasääskiltä. Majoituimme ihaniin telttoihin vähän matkan päähän rakennuksesta. Niissä oli sängyt, lattialla mahtui hyvin seisomaan ja takatilassa oli vessanpönttö sekä suihku. Lodgelle saapuessa jaettiin telttojen numerot, ja tähän ohjelmanumeroon en olisi meinannut jaksaa keskittyä yhtään, kun olin juuri huomannut, että siinä rakennuksen ja telttarivistön vieressä oli jyrkänne alas Tarangire-joelle, ja siellä joella parveili seeproja, kirahveja ja lisäksi norsuja! Näitä maisemia siirryimme telttamme kuistille ihailemaan.

Lounaan jälkeen pakkauduimme taas safariautoihin. Ajon aikana näimme norsulaumoja aivan läheltä. Varmaan olis typeriä ilmeitä saanut filmille, jos ois vaan ihmisten naamoja kuvannut niillä ekoilla ajoilla, kun kaikkea toljotettiin suut auki ja silmät suurina. Tällä ajolla näimme jo onnekkaasti myös leijonia. Tien vieressä vaeltaneen norsulauman jälkeen kuskimme Max yhtäkkiä huudahti, että "there's a lion". Ja siellähän niitä makoili peräti kaksin kappalein akasian varjossa, ja taustalla seeprat ja antiloopit tuijottivat niitä jännittyneinä lyhyet hännät heiluen. Pitkään niitä naaraita ihailtiin. Lopulta lähdettiin autoon tunkevat, surisevat tsetse-kärpäset seuranamme takaisin lodgelle.

Illan hämärtyessä kokoonnuimme nautiskelemaan drinkkejä ja syömään suolapaloja matkanjohtajamme teltalle. Tunnelma oli ihana, kun savannin pimeässä illassa kerrottiin keitä ollaan ja mistä tullaan. Yövartija kierteli taskulampun kanssa lähellä varmistamassa, ettei villieläimiä tule teltta-alueelle.

Siirryttiin sitten illalliselle syömään ihanan, ystävällisen henkilökunnan tarjoilemaa herkullista ruokaa. Melko pian lähdimme siitä sitten Jarkon kanssa nukkumaan. Minä valvoin pitkään kuunnellen telttakankaan läpi kuuluvia savannin ääniä: sirkkojen siritystä, norsujen toitotusta ja leijonan karjuntaa.